Kävin tänään diabeteshoitajan vastaanotolla tsekkaamassa tilannetta uuden FreeStyle Libre -verensokerimittarin kanssa.
Sain Libren alunperin kokeiluun, koska kerroin raskaushaaveistani. Ensimmäisen sensorin laiton jälkeen olin haltioissani - mikä loistava keksintö ja helpotus diabeetikon elämään! Valitettavasti Libre ei minun kohdallani ole osoittautunut diabeteksen hoitoani ratkaisevasti parantavaksi kapistukseksi - ei ainakaan vielä. Tulimme tähän tulokseen yhteisymmärryksessä diabeteshoitajan kanssa. Pitkäaikaissokerini on kokeilun aikana noussut 6,8:sta 7,2:een.
Minulla on tällä hetkellä laitettu kolmas sensori kiinni. Sensori toimii 14 vuorokautta, jonka jälkeen se tulee vaihtaa. Sensorin asettaminen on helppoa eikä se satu. Mittaaminen on aivan ihanaa, koska sormenpäitä ei tarvitse rei'ittää. Mittari pystyy skannaamaan lukeman paksunkin vaatekerroksen läpi - onhan se kätevää esimerkiksi näin talvella, kun voi vaikka bussissa istuessa mitata verensokerit huomaamattomasti takki päällä!
Ongelmaksi on itselläni kuitenkin osoittautunut verensokeriarvojen huomattavat erot vanhaan perinteiseen verensokerimittariini verrattuna. Toki mittaustekniikka on erilainen toisen laitteen mitatessa suoraan verestä ja toisen kudosnesteestä. Näissä lukemissa on joka tapauksessa ollut monen yksikön heittoja. Kuulemma kahden yksikön heitot ovat vielä ihan ok ja näin sain vastaukseksi myös Abbotilta.
Omalla kohdallani huomasin erot vasta, kun aloin eräänä iltana ihmetellä outoa oloani. Tuolloin olo tuntui raskaalta ja voin selkeästi pahoin. Libren mukaan verensokerit olivat 10 paikkeilla, mikä on itselleni sopiva arvo iltaisin, sillä minulla on taipumusta yöhypoihin. Ajattelin kuitenkin varmistaa lukeman vanhalla mittarillani. Mittarin lukema oli yli 18! Ja eihän siinä muu auttanut, kun alkaa korjailla korkeita verensokereitani. Perinteistä mittaustapaa suositellaan kyllä muutenkin aina uuden sensorin vaihdon yhteydessä sekä varmistuksena silloin tällöin, mutta olin itse liian sokeasti luottanut Libreen. Tämän jälkeen aloin mitata verensokereitani säännöllisesti kahdelle mittarilla. Huomasin, että erot olivat usein 3-6 yksikköä, joskus jopa enemmänkin. Työmäärä ei vähentynyt, enkä voi olla koskaan varma lukemasta.
Olin tapauksen jälkeen yhteydessä sekä diabetesvastaanotolle että Abbottiin. Diabeteshoitaja kehoitti soittamaan valmistajalle. Abbotilta sainkin uuden sensorin vioittuneen tilalle, ja lähetin vioittuneen heille postitse takaisin. Uuden sensorin kanssa kävi kuitenkin taas sama homma. Ensin näytti oikein lupaavalta - ja ensimmäinen viikko meni melko samoissa lukemissa kuin perinteisenkin mittarin kohdalla. Aloin katsella mittarin vikakoodeja, joita löytyikin lokitiedoista pitkä lista. Oli selvää, että mittari ei toiminut, ja error-koodeja oli useampia. Jatkoin mittaamista vanhalla mittarillani.
Ikävintä tässä kaikessa on se, että haluaisin käyttää Libreä jatkossakin. Minulle itselleni ei kuitenkaan ole "ihan sama", ovatko sokerini 6.5 vai 9.8. Libren mittari on nyt näyttänyt jatkuvasti muutaman päivän käytön jälkeen selkeästi alhaisempia lukemia kuin AccuChek. Ongelmalliseksi tämän tekee se, että välillä eroa voi olla se "hyväksyttävä" 2 yksikköä, kun taas toisinaan kuudesta jopa seitsemään yksikköä. En myöskään näe järkeväksi jatkuvaa reklamointia ja uusien sensorien pyytämistä ja vanhojen viottuneiden lähettämistä valmistajalle - myös postissa ravaaminen vie aikaa ja vaivaa.
Päätimme diabeteshoitajan kanssa, että kokeilua jatketaan maaliskuun alkuun, jolloin minulla on aika endokrinologin vastaanotolle. Tällöin teemme lopullisen päätöksen Libren käytöstä. Onnekseni saan hoitajan luvalla edelleen jatkaa yrittämistä raskautumisessa, koska hoitajan mukaan raskauduttua verensokerit laskevat pääsääntöisesti kaikilla, eikä Hba1C lukemani ole vielä huolestuttava.
Tässä omakohtaisia kokemuksiani Librestä. Oma kokeilujaksoni on ollut varsin lyhyt, ja toivonkin että jokin ihme tapahtuisi kohdallani vielä ennen maaliskuuta. Haluaisin jatkaa elämää Libren kanssa, mutta tällä hetkellä se ei ole itselleni tarpeeksi luotettava kaveri diabeteksen hoidossa.
Kommentit
Lähetä kommentti